Lapsen ehdoilla

Eräässä toisessa yhteydessä lupasin kirjata ylös muutamia ajatuksia siitä, miten suhtautua ruokapöydässä nirppaileviin lapsiin. Nämä vinkit tarjoavat Herkullista kotiruokaa lapselle -kirjan kirjoittajat Aila Paganus ja Helena Voutilainen, jotka ovat lasten ravitsemuksen ja ruuan asiantuntijoita ja työskennelleet mm. lasten sairaalassa. En siis varasta heidän sanojaan, vaan auliisti julistan heidän totuuksiaan teille ;).

Sääntö nro1: Lapsi osaa syödä sen verran, kuin tarvitsee ruokaa

Me vanhemmat oletamme tietävämme mikä on oikea määrä ruokaa lapsillemme, mutta todellisuudessa jo rintaruualla elävä vauva tietää tarpeensa paremmin itse. Paganus ja Voutilainen kehottavat välttämään lapsen luontaisen säätelykyvyn rikkomista: älä liiaksi houkuttele tai tuputa. Lapsen ruokahalu vaihtelee päivittäin ja aterioittain, mutta jos tarkastelee pidemmän aikaa tilannetta, pysyy ruuan määrä kirjoittajien mukaan melko vakiona, kun lapsi itse saa säädellä syömistään.
"Toisaalta luontainen säätelykyky toimii huonoiten niillä lapsilla, joiden vanhemmat ovat tiukasti vahtineet lapsen syömistä. Toistamalla jatkuvasti "syö vielä vähän lisää" lapsen saa todella syömään enemmän kuin tarvitsee. Tämä johtaa ennen pitkää lihomiseen."
Lapsi saa siis jättää ruokaa lautaselleen, jos hän ei jaksa kaikkea. Hän ei tiedä etukäteen, mistä määrästä tulee täyteen. Unohda siis vanha sääntö: Lautanen on syötävä tyhjäksi. Ei ole pakko.

Sääntö nro 2: Viihdytään ruokapöydässä

Lapsi ei malta istua pöydässä vaan karkailee omille teilleen. Tuttua? Ruokailun ilmapiiri vaikuttaa niin lapsen kuin vanhempien ruuasta nauttimiseen. Anna lapsen osallistua ikäkautensa mukaan niin kattamiseen, ruuan laittoon, kuin yhteisten ruokapöytäsääntöjen laatimiseen. Valmistautukaa ruokailuun rutiinein: käsipesu, pöydän kattaminen, rauhallisuus. Ja vältä ylimääräisiä välipaloja, jotta lapsella on oikeasti nälkä hänen istuessaan pöytään. + Oma vinkkini: Yritä istua itse paikallasi ja varata jo valmiiksi talouspaperit, maitopurkit ja vesikannut pöydään, ettei sinun tarvitse pomppia pöydästä, heti kun joku loppuu tai puuttuu.

Sääntö nro 3: Ruoka ei maistu

"Tue lapsen syömistä sanomalla vaikka "syö mitä jaksat tai "kiva, että sinulle maistui tämän verran, keijukaisen annos tällä kertaa." Jokainen lapsi hakee rajojaan myös syömisen suhteen. Kun lapsi huomaa saavansa huomiota temppuilemalla ruokansa kanssa, eivätkä vanhemmat aseta rajoja, voi ruokapöydässä tulla tahtojen taistelua."
Kasvun jatkuminen on merkki siitä, että lapsi syö tarpeeksi. Älä huoli. Samassakin perheessä lasten välisellä ravinnon tarpeella on isoja eroja.

Nirsoilun taustalla voi olla epämiellyttäviä kokemuksia. Jos vaikka yrjötauti on iskenyt viimeeksi kaalilaatikkolounaan jälkeen, voi lapsi jatkossakin luulla, että kaalilaatikosta tulee paha olo. Tai jos on allerginen vaikka porkkanalle, voi olla vaikea vanhojen muistojen (suun kirvely, mahavaivat) jälkeen totutella uudelleen porkkanan syömiseen. Tällöin vinkiksi Paganukselta ja Voutilaiselta tulee: ota rennosti! Oleellista on luonteva suhtautuminen ruokaan ja syömiseen. Nirsoilu kuuluu uhmäiän tavoin lapsen kehitykseen. Syömisestä ei kannata tehdä numeroa ja pakottaminen johtaa umpikujaan: väkisin syötettyä ruokaa saattaa inhota loppuikänsä! Eikä lahjominen ole sen parempi konsti.
"Menetelmä "syö pinaattikeittosi niin saat jälkiruuaksi suklaavanukasta" ei myöskään toimi. Lapsi tajuaa, että pinaattikeitossa voi olla jotain vikaa, mutta suklaavanukkaasta tulee entistä suurempi herkku."
Lapset oppivat myönteisistä kokemuksista ja onnistumisista. Paras tapa on siis kehua ja kiittää ja luoda täten onnistumisen tunnetta.

Apua ehkä...

... säännöllisistä ruoka-ajoista? Vältä välipaloja. Aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Siinä on hyvä rytmi.
... oman maltin säilyttämisestä? Ruoka ei aina maistu, seuraavalla aterialla tai seuraavana päivänä tilanne voi olla jo toinen.
... eri ruoka-aineiden tarjoamisesta samalla aterialla?
... esimerkin voimasta? Vanhemmat, sisarukset, päivähoito.
... reippaasta välipalasta pieniruokaiselle? Tarjoa monipuolinen välipala pääaterialla nirsoilijalle. (Perustelkaa joku fiksumpi miullekin - miksi? Eikö tää ennemmin opeta odottamaan kivoja välipaloja?)
... ajasta? Lapsen pitää maistaa noin 15 kertaa ennenkuin hän oppii pitämään jostain mausta. Hidas oppija voi vaatia 30 kertaakin.
... aisteista? Ruokaan voi tutusta käsin, haistelemalla, katselemalla, kuuntelemalla. (Ole siinä sitten itse rauhallinen...)
... ruokaleikeistä? Lapsi syöttää nallea tai nukkea, leikkii ruokakauppaa tai toria.
... osallistumisesta ruuan valmistukseen?
... totuudesta? Ainakin yli 3v tahtoo tietää mihin ruoka menee, mistä se tulee pois ja miten se muuttuu voimaksi? Näytä myös miten lehmistä saadaan maitoa, missä marjoja kasvaa, mistä kananmunat tulevat.
... vastuunjakamisesta? Kun hermot kiristyy vanhemmalla, lapsi aistii kireän ja hätääntyneen fiiliksen ja noidankehä on valmis. Jos mahdollista, vaihtakaa ruokavastuussa olijaa.
... huumorista ja vertaistuesta?
... eväsretkestä leikkipuistoon, olkkariin tai minne keksittekin? (Eväät maistuvat aina paremmalle kuin ruoka tutussa ja turvallisessa ruokapöydässä, vaikka tarjolla olisikin samaa tavaraa.)

Sääntö nro 4: Makujen maailmaan totuttelija nirppailee sattumille

Ruuan suhteenkin on herkkyyskausia, kertovat Paganus ja Voutilainen. Karkean ruuan oppimisessa se ajoittuu puolen vuoden ja vuoden iän välille. Pienikin kikkare (kiitos vaan mielikuvasta) voi saada lapsen yökkäämään. Karkean ruuan hyväksymistä auttaa se, että jo melko varhain, n.6kk iässä, annetaan lapselle käteen helposti suussa sulavaa ruokaa: keksiä, korppua, leivän kannikka, jonka hän saa itse panna suuhun.

Vahdi toki, ettei ruokaa mene väärään kurkkuun ja että lapsi on istuvassa asennossa.

Sääntö nro 5 (se tärkein): Älä stressaa!

"Vanhemmat kokevat helposti syyllisyyttä, kun lapsi ei syökään kuten ohjeissa sanotaan. Ongelmien oravanpyörä on valmis, koska lapsi aistii äidin (tai isän) ahdistuksen ja temppuilee entistä enemmän syömisen kanssa. Pienen lapsen ruokailusta huolehtiminen ei saisikaan olla tiukkojen ohjeiden kangistama rasite vaan mukava, leppoisa, yhteinen juttu, joka lähtee lapsen tarpeista ja lapsen ehdoilla. Vanhemmat osaavat aina parhaiten tulkita oman lapsensa tarpeita."
Piste. Ruusut ja risut, eriävät ja yhtenevät mielipiteet voi tällä kertaa osoittaa siis kaksikolle Paganus&Voutilainen. Henk.koht. uskon mm. lasten syömisongelmia, ylipainoa, syömishäiriöitä, vatsavaivoja ja pahaa oloa hoitaneiden naisten tietävän mistä puhuvat. Heillä on kokemusta sitä paitsi myös äitinä, ja isoäitinä olosta. Lisätiedoista kiinnostuneet voivat marssia kirjastoon ja lainata tämännäköisen opuksen.



Olisin ostanut omaksi, mutta sanottiin, että painos on loppu. Pitänee yrittää metsästää jostain omaksikin, sillä paitsi hyviä vinkkejä, kirjassa on myös TODELLA maittavia reseptejä, joista saatte tuntumaa heti huomenna, kun jaan teille rouvien linssi-juurespyöryköiden ohjeen, voi nam!

Kommentit

  1. Ainakin suurimmaksi osaksi meilläkin hyväksi havaittuja ohjeita :) (vaikken siis olekaan tuota lukenut) Itsekin tosin ihmettelen kohtaa isompien välipalojen tarjoamista nirsoille.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti